Jännä ku jotku ongelmat on sellasia, ettet sä tiedä miten niihin pitäis suhtautua, etkä millään keksi ratkaisua vaikka kuin kiäntelisit ja viäntelisit niitä mielessä ja koittasit kattoa aina eri kantilta.
Ja miten jossakin asiassa voi olla yhtä aikaa niin paljon negatiivisia ja silti paljon positiivisia puolia. Huh, oon kyl miettiny taas niin paljon kaikkee. Ja suurin kysymys mielessä on ; MIKSI? ei oo asiaa mihin et vois kysyä että miksi. Mä kysyn sitä koko ajan mielessäni itseltäni, muilta ja vielä vähän enemmän muilta..
Yks asia mitä en varsinkaan tajua on se, että -miksi- jostakin asiasta/ihmisestä on niin vaikea päästää irti? Vaikka tietäisi itekki ettei se oo hyvästä tai et siitä pitäis päästää irti.. -Miksi- on niin vaikea luopua jostain vaikka tietää että se olisi ehkä oikein. Jotenkin sitä vaan haluaa antaa aina uuden mahdollisuuden vaikka tietää et tulee katumaan sitä.. tietää ettei se auta eikä mikään muutu kuitenkaan. Sitä ei vaan halua nähdä vaikka se olisi suoraan sun nenän edessä ilman minkäänlaista näköestettä.. Ehkä sitä saa ja haluaa elää aina uudestaan ja uudestaan sen pienen onnellisemman hetken ennen ku kaikki taas romuttuu ja pilvilinnat kaatuu..
Ihminen on niin heikko.
Mä en haluis olla niin heikko. Silti mä joudun myöntämään sen itselleni ja muille. Jos mä en olis sitä, olisin lähtenyt tästäkin tilanteesta pois aikoja sitten menemällä siitä mistä aita on matalin, kuuntelemalla enemmän järkeä kuin sydäntä. Jatkan kyselemistä iteltäni et ENKÖ MÄ KOSKAAN OPI?!
Jos joku ihminen on sellanen jonka pitää kaikki oppia niiiiin kantapään kautta nii tittidii, tässä nyt sellanen olis.
Ja hyvä jos opin sillonkaan.
Alkaa särkemään päätä. Sen mä tästä aina saanki, kerta toisensa jälkeen ku mietin liikaa asioita. Onkohan maailmassa ees toista ihmistä joka miettis näin paljon kaikkea ku minä. Tuskinpa! Ja joo, tiedän. Pitäs oppia ottamaan vähän rennommin näitten asioitten suhteen.. Noo, ehkä mä joskus opin senkin..
...........................................................................................................................
Pitäs töihinki soittaa ku joudun perumaan sen lauantain vuoron, jos se vaan nyt on mahdollista. Hävettää vaan ensin valittaa ettei oo tarpeeksi vuoroja ja sit ku saa lisävuoron nii sitte heti perutaan. Nyt mulla ei vaan oo muuta mahdollisuutta ku tuli lisää mutkia matkaan. Koulunki joudun perumaan, mut onneksi siellä oliski vaan joku luento, ja eiköhän tytöt infoa sitte mua ku pääsen taas paikalle..
Harmitti ensin ku missasin viime perjantain stailauksen ja kuvaukset. MUTTA! Ihana Emel kertokin että niitä tulee lisää niitä kuvauksia ja sekös mua ilahdutti! Saan kuin saankin varmaan ne kuvat sittenkin! jeeeeee!
Nyt peukut pystyyn että saan setvittyä nämä työ- ja kouluasiat kuntoon tän viikon viikonlopulta!
XOXO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti